TALVEN ELÄMYSPALVELUT

Idyllisyys on meidän juttumme, sillä kutsumme teidät kotiimme, josta seikkailu alkaa. Pääsemme seikkailuun suoraan ulko-oveltamme. Viemme teidät retkelle metsään, sillä olet kaupungin reunalla. Syksyisin voimme patikoida hieman paikkaan, josta tarkkailemme pohjoisen taivaan revontulia. Talvella voimme lumikenkäillä, mukanamme pulkat, joilla laskemme mäkeä. Iltaisin metsästämme tietysti revontulia. Kaikki päättyy kotimme pieneen mökkiin, jossa voimme ruokailla esimerkiksi savuporokeittoa. Lisäksi voimme tehdä yhdessä tulet nuotiopaikallemme ja paistaa perinteistä Lappilaista eräruokaa, makkaraa tai paahtaa vaahtokarkkeja lapsille!

Voimme viedä teidät myös perhetuttujemme tilalle noin 60 kilometriä Rovaniemeltä pohjoiseen. Siellä meitä odottaa idyllinen vanha tila jossa voimme katsella poroja, saunoa savusaunassa, nauttia emännän lappilaisista raaka-aineista valmistaman illallisen lapinkodassa, pilkkiä, lumikenkäillä ja metsästää revontulia kävellen ison järven jäällä. 

Talvinen revontuliretki

Koe ilta Rovaniemellä etsien revontulia. Matkalla näemme lumisia metsiä. Ajamme autolla paikalle mistä voimme hyvällä onnella nähdä revontulia. Tämä retki onnistuu myös päivällä, jolloin voi ihailla kaunista lapin talvista luontoa. Lisäksi voimme yhdessä sytyttää nuotion, jossa voimme paahtaa vaahtokarkkeja jälkiruoaksi. Haemme teidät majoituksestanne.

Enintään 6 henkillöä

kesto noin 2,5-3 tuntia

Hinta 150/aikuinen ja 80 €/lapsi

Päivän Retki vanhalle Lapin tilalle

Koe päivässä lapin luonto ja monet aktiviteetit! Noudamme sinut majapaikastasi ja suuntaamme kohti Lappilaista vanhaa tilaa. Siellä voimme katsella poroja, pilkkiä, lumikenkäillä. Sillä aikaa tilan emäntä valmistaa herkullisen aterian paikallisista tuotteista. Aterian nautimme kodassa ja lähdemme takaisin Rovaniemelle. Syysaikaan retki onnistuu myös, silloin ihailemme Lapin upeaa ruskaa, kun luonto valmistautuu talveen ja tarjoaa meille upean väriloiston!

Maks 6 henkilöä

Kesto noin 5 tuntia

Hinta 280 €/aikuinen ja 120 €/lapsi

Savusauna ja Lapinkota illallinen

Tämä sinun täytyy kokea kerran elämässäsi! Perinteinen savusauna ja maagiset kehoa puhdistavat löylyt! Savusaunan pehmeän täytelaiset löylyt hyväilevät ihoasi ja rentouttavat sinut täydellisesti. Savusaunan löylyistä voit pulahtaa lämpimään paljuun. Parasta on kuitenkin täydellinen ilta, jonka koet meidän vieraanamme. Ennen savusaunaa olemme valmistaneet sinulle Lapin kotaamme uskomattoman herkullisen illallisen. Illallisemme on valmistettu paikan päällä puhtaista lappilaisista raaka-aineista. Jos sinulla on oikein onnea voit nähdä myös revontulet meidän järvemme rannassa. Nauti ja rentoudu!

500 €/hlö aikuinen ja lapset 150 €

Sisältää kuljetukset edestakaisin

Pilkkiretki

Lähde todellisten kalastusretkien ammattilaisten mukaan kokeilemaan eksoottista, mutta niin perinteistä kalastusta. Kalastus tapahtuu järven tai joen jäältä. Haemme teidät majoituksestanne, josta ajamme kalastus kohteeseen. Opastamme teidät talvikalastuksen saloihin, kalastuksen ohessa tarjoamme teille kuumaa mehua ja pientä evästä.

maks 4-6 henkilöä

kesto noin 3 tuntia

100 €/aikuinen ja 60 €/lapsi